Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Synkkis 2018 intro

Kun helteisistä kesäpäivistä on jäljellä vain hento muisto ja illat ovat synkenneet. Kasvoihin läiskähtelee tiskirätin kokoista vaakaräntää ja otsalampun valokiila luo valheellisen illusion valon nopeudella etenemisestä. On aika. Tällöin on aika Synkän Syysunelman. Tänäkin armon vuonna 2018 Peräkylän Ponnistuksen väki pyrkii Korven Keijun johdolla tekemään parhaansa taatakseen teille arwon kisaajat maksimaalisen tyydytyksen valitsemallanne reitillä. Uintirastin virkistävältä ja hipiää hellivältä vaikutukselta ette tule tänäkään vuonna välttymään. Tänä vuonna kisaajat kokoontuvat Pyhäinpäivän viettoon Rajamäelle, missä Synkkis 2018 päämaja tulee sijaitsemaan. Kisaajat pääsevät nauttimaan Keijun kotikontujen parhaimmista maisemista. Ilmoittautuminen tullaan avaamaan noin kolmisen viikkoa ennen h-hetkeä. Samoihin aikoihin julkaistaan rastipisteiden sijainnit, jotta ehditte nauttimaan sydäntenne kyllyydestä karttasulkeisten parissa. Järjestäjät eivät siis tänäkään vuonna tule tarj